(Digi)Maailma kehittyy sellaista vauhtia, ettei mukana pysy, ellei ole jatkuvasti tuntosarvet koholla. Siksi Suhteen väki pitää silmät selässäkin ja nappaa kiinni koulutuksiin, joista on iloa ja apua työpäivässä. Ja jotka muutenkin saavat innostumaan ja tuovat arkeen uutta haastetta.

Viimeisimmät villikot ovat Minna ja Riina, jotka kouluttautuivat ja suorittivat Google-sertifikaatit. Nyt nämä prenikat rinnassaan kulkevat ammattilaiset ovat valmiina auttamaan, hoitamaan, ostamaan kaikille halukkaille näkyvyyttä Googlessa. Ja riemuitsemaan tuloksista, joita adwordien kautta saavutetaan.

Opiskelujen parissa ovat ahkeroineet myös AD:t Riitta ja Marko – ja molemmat vieläpä oppisopimuskoulutuksessa työn ohessa. Marko on tätä nykyä verkkosivujen velho. WordPressit ja verkosivuleiskat syntyvät siis suitsait tyylikkäästi ja toimivasti. Riitta riehaantui liikkuvan kuvan maailmasta ja nauttii, kun saa visuaalisuuteen uutta eloa. Pieniä filmejä syntyy vaikkapa someen.

Hatunnosto sille, että jaksaa ja viitsii nähdä vaivaa opintojen eteen työpäivän jälkeen. Mutta kyllä se antaa virtaa ja viisautta.