Näin monen viikon jälkeen etätyö ja etäyhteydet alkavat tuntua jo (melkein) normilta. Mutta kyllä on ikävä töihin, ikävä työpöydän ääreen, ikävä asiakaspalavereita ja ikävä työkavereita ihan flesh and blood. Sekin päivä varmasti vielä koittaa, jolloin kaikki nämä toiveet toteutuvat.

Koska teemme tiimityötä, tuntuu, että olisi erityisen tärkeää päästä vaihtamaan mielipiteitä suitsaitsukkelaan tiimikaverin kanssa. Nyt joutuu vaihtamaan (viisaita) ajatuksia ensisijaisesti itsensä kanssa. Onneksi tapaamme koko jengi, tiimit ja asiakkaat Tiimssissä, Miitissä, Skaipissa, Tsätissä, Zuumissa, Watsapissa ja ties sun missä. Ovatkohan tyypit huomanneet, että joka päivä on päällä sama paita… Rispaantuneita verkkahousuja eivät kaverit ainakaan näe.

Kotoa töihin nolla minuuttia

Kivaahan etäilyssä on se, että työmatka on todella lyhyt, suorastaan olematon. Eipä kulu aikaa autoillessa, metroillessa, junaillessa ja busseillessa – eikä meikatessa, kammatessa ja itseään kiillottaessa. Siitä vaan aamukahvilta suoraan koneelle toiselle puolelle pöytää. Kukaan ei välttämättä edes huomaa, vaikka hommailisi pyjamassa. Tosin järkihenkilöt ovat sanoneet, että kannattaa pitää kiinni rutiineista. Eli pitää peseytyä, pukeutua ja tehdä siirtymäriitti kotoa töihin. Toden totta, niin onkin parasta. Pukeudun siis jatkossakin. Muutoin ei erota aamua illasta.

Koronakiloistakaan ei turhaan horista. Nimittäin työpaikalla ei tule välttämättä käytyä edes lounaalla. Nyt jääkaappi vetää puoleensa tuon tuosta. Aamukahvit, ap-välipala, jotain pientä, ip-kahvit, kenties oikeaa ruokaa, löytyiskö jotain herkkua, ai että se suklaapatukka taitaa olla jossain piilossa… Eikä ole tullut hyötykäveltyä aamulla ja illalla työmatkoja.

Äänimaailmakin on muuttunut. Ei mukavaa jutustelua vieruskaverin kanssa ja avokonttorissa kuuluvaa iloista höpinää. Vaan piip, prr prr, kling, klong, tuut. Jatkuva eri kanavien kilahteleva viestintä käy kieltämättä välillä hermoille. Mutta hei: joku haluaa kontaktiin kanssani, jee en olekaan yksin!

Tärkeä tehtävä tyynyille ja kirjoille

Etäergonomia se vasta erikoista onkin. Tuolia voi säätää lisäämällä ja vähentämällä pyllyn alla olevia tyynyjä. Näyttö nousee ja laskee sen mukaan, kuinka paksuja kirjoja alle asettaa. Välillä voi vaikka ottaa mukavasti ja kirjoitella tai kokoustaa sohvalla. Kunnes selkä sanoo, että au.

Koira on muuten eri nasta etäkaveri. Kun alkaa ahdistaa tai ajatus ei luista, rapsutteluhetki laskee verenpainetta ja saa liikkeelle rakkaudellisia hormoneja. Koiralle pitäisi varmaan antaa terapiapalkkaa – kävisikö luu tai keppi.

Etätyö on ihan jees. Jos tykkää.