”Animals, made by a human” on Suhteen taidegallerian joulukuun näyttelyn teema. Graafikko ja keraamikko Lotta-Marie Lemiläinen on loihtinut keramiikasta toinen toistaan ihastuttavampia eläimenpäitä ja linnunmunia, jotka on toteutettu rakutekniikalla.
Raku on perinteinen japanilainen tapa tehdä keramiikkaa. Esineet kuumennetaan nopeasti korkeaan lämpötilaan, minkä jälkeen kuumat esineet nostetaan sahanpuruun savustumaan. Esineet saavat mustan värinsä nimenomaan savustuksesta. Lopuksi esineet jäähdytettään nopeasti kylmässä vedessä. Jäähdytys saa aikaan rakukeramiikalle tyypillisen pinnan, jossa lasitus on täynnä pienen pieniä halkeamia.
Rakutekniikalla jokaisesta esineestä tulee ainutkertainen, sillä esimerkiksi lämpötilanvaihteluita on mahdotonta toistaa. Myös savustuksen taso vaikuttaa rakuesineen lopulliseen väritykseen.
– Rakennan ja muotoilen esineet aina käsin. Tyylini on rouhea ja orgaaninen. Teen mieluiten seinälle kiinnitettäviä eläimiä ja linnunmunia. Sisällyttääkseni hahmoihin oman näkemykseni, luon eläimet muistikuvien perusteella. Onnistunut veistos on hauska, ja ilahdun, kun työni herättävät tunteita, Lotta-Marie kertoo.
Tervetuloa Suhteeseen ilahtumaan ja kokemaan suuria tunteita Lotta-Marien töiden äärellä. Kaikki työt ovat myös myynnissä. Osoitteemme on vanha tuttu, Kalevankatu 9 A, Helsinki.
Lotta-Marieta voit seurata myös Instassa, @LOTTA_MARIE_CERAMIC