Tätä kirjoittaessa on eletty etäelämää prikulleen 2 kuukautta. Niin pitkän ajan kuluessa mieli on heitellyt laidasta laitaan. Välillä hulluus vaanii nurkan takana. Toisinaan tuntuu mukavan rauhaisalta keskittyä töihin ihan keskenään. Yllättäen palaverit sujuvat jouhevasti videoyhteyksillä. Tosin joinakin päivinä yhteydet tökkivät ja palaverikaverit näyttävät mössöltä, vaikka kyse ei suinkaan ole koronakiloista.

Koska aluksi korona-aikaan tottuminen tuntui raskaalta ja maailmanlopulta, päätimme luoda kevyttä ja lupsakkaa fiilistä omaan markkinointikampanjaan yhdessä Pinesker Marketingin kanssa. Siitä syntyivät Kaverix-videot ja -ländäri. Kun työkaverit, asiakaskaverit, kumppanikaverit ja muut kaverit eivät pääse fyysisinä piipahtamaan tai istahtamaan yhteisen neukkaripöydän ääreen, voi kaverit askarrella ihan itse. Katso vaikka!

No, eihän se tietenkään ole ollenkaan sama. Mutta suunnittelu ja toteutus onnistuvat ihan yhtä hyvin etänäkin. Idea kuin idea voidaan toteuttaa liikkuvaksi kuvaksi ilman isoa kuvausryhmää ja ihmismäärää. Ja mikäpä sen paremmin herättää huomiota digi- ja some-kampiksissa kuin video.

Olisipa mahtavaa päästä suunnittelemaan videomateriaalia vaikkapa joka päivä ja toteuttaa ne yhdessä loistokumppanien Pineskerin Rikun ja Sannan kanssa.